Ohikulkija

(sana: silmä)

Monet pitävät Yksisilmäistä ohikulkijaa uuden maailman legendana.
Sana "urbaanilegenda" on yhtä kuollut kuin vanha maailma. Kaupunkitarinat, ne hulluimmatkin, ovat nykyisin tosia. Mies joka on noussut umpeen luodusta joukkohaudasta tai nainen joka kävelee öisin kadulla laulaen kehtolauluja ja katoaa jos joku katsoo häneen suoraan. Edellinen on Fenririn tähystäjänä ja jälkimmäinen asuu kaupungissa joka tunnettiin Kouvolana. Hän vaeltaa nykyisin harvemmin; keväisin tulee useamman yön vaellusjaksoja ja joku tietää kertoa että ne ovat hänen sijaislastensa kuolinpäivien öitä.

Yksisilmäinen ohikulkija tunnetaan toisellakin nimellä. Jotkut sanovat häntä Nimettömäksi Auttajaksi. Hän on liian iäkäs värvättäväksi mutta hyväkuntoinen ikäisekseen. Kukaan ei tiedä hänestä mitään sillä hän puhuu vähän jos ollenkaan. Hän kiskoo kuiville suohon juuttuneen äidin jonka lapset parkuvat hätäänsä, ja jatkaa matkaa. Hän tyrehdyttää verenvuodon aitaa korjaavan miehen reidestä - mies joka editoi joskus uutisia ei ollut tottunut leikkaamaan mitään kirveellä. Hän viettää kokonaisen yön kallionkielekkeellä ja puhuu hiljaa nuoren naisen korvaan. Aamunkoitteessa hän taluttaa poikavauvaa sylissään pitävän naisen leiriin ja luovuttaa kaksikon huojentuneiden matkakumppanien joukkoon. Hän työntää luotaan kiitoksia hokevan vanhemman naisen, käskee tämän vahtia nuorempaa paremmin ja jatkaa matkaa. Ei palkkiota avusta, ei keskustelua, ei kysymyksiä.

Hän torjuu toisten vaeltajien kutsut nuotiolle. Hän ei koskaan ole missään kahta päivää kauempaa, jollei joku tarvitse apua. Hän ei ole aseistautunut. Kenelläkään ei tunnu olevan syytä ryöstää häntä ja jos joku kävisi hänen kimppuunsa, miksi hän puolustautuisi?

Hän ei silti vastustele kun Markus ja Karla kiskovat hänet eräänä yönä ylös soramontusta jonne hän on vierinyt pari päivää aikaisemmin. Hän antaa Markuksen lastoittaa murtuneen käsivartensa, antaa Karlan ruokkia häntä pussikanasopalla jota tyttö keittää retkikeittimellä.

Hän ei kuitenkaan esittele itseään vaikka toiset sanovat nimensä. Eikä se ole tarpeen.
- En kysy kun et tahdo, sanoo Karla. - Ole sitten se joksi sinua on kutsuttu matkan varrella. Yksisilmäinen ohikulkija.

Jostain syystä tämä kyselemättömyys alkaa kaivella Ohikulkijaa. Hän ei suostu myöntämään että autettujen uteliaisuus on ollut se viimeinen itsekunnioituksen korsi johon hän on voinut takertua. Nyt on kaikki päälaellaan. Tämä kummallinen pari - motoristi ja teinityttö, vanhan maailman termejä käyttääksemme! - on auttanut häntä, eikä kysele.

- Oletko kertonut Markukselle? hän kysyy Karlalta eräänä päivänä.Aamu on koittanut ja nuorempi mies on jo vetäytynyt levolle. Tyttö on juossut pusikkoon pissalle kerran jos toisenkin ja tapa jolla tämä kyykistyy retkikeittimen äärelle kertoo harjaantuneelle, jäljellä olevalle silmälle paljon.
- Niin mitä?
Tyttö väistelee. Tietää siis mitä Ohikulkija aikoo kysyä.
- Tiedätkö edes milloin on laskettu aikasi?
- No en minä ihan pöljä ole, tiuskahtaa Karla posket punaläikikkäinä. - Minä luen lehtiä. Yhdessä oli sellainen kiekko. Ensi kesäkuussa, nyt en vaan ole varma, yhdestoistako se oli vai kahdeskymmenes eka.
- Kannattaisiko sitten kertoa?
- Ethän sinäkään kerro mitään! Minun on pakko, tuli mitä tuli, mutta mistäs tiedät vaikka sinunkin olisi, piankin?

Karla on vain turhautunut ja sanoo mitä sylki suuhun tuo. Tietämättään hän osuu kuitenkin asian ytimeen. Ohikulkija vavahtaa mutta naamioi sen taitavasti vaihtamalla asentoa.
- Kerro tai kuole. Niin siinä tosiaan voi käydä. Mitäs jos kuolen mieluummin?

Karla pelästyy kun Ohikulkija alkaa yhtäkkiä laulaa menneen maailman laulua

"Mua tuijottakaa
mua kaikkien nuolemaa
minä menen, en pelkää toveri kuolemaa
Hänen kanssaan minä lähden
sielunkellotkin jo löi
Minä menen, takaisin en ikävöi"

Karla tunnistaa laulun. Klovni heittää veivin. Isä oli kuunnellut laulun tekijää mielellään. Siinä oli ollut mies, jonka ääni ei ollut kummoinen mutta jonka sanat elivät väkevinä vieläkin vaikka maailma oli mullistunut rajusti.

Itse asiassa ne sopivat tähän maailmaan melkein paremmin.

- Miksi sinulla on vain yksi silmä? Karla kysyy äkkiä, kuin kolmevuotias.
- Vastaus löytyy Raamatusta. Eiköhän jossain sellaisiakin loju. Yksi juttu siinä kyllä meni pieleen. Sielu joutuu turmioon silti.

- Mutta tuo on vasen silmä, Karla kuiskaa.
- Katos tyttöä! Hyvä muisti. Vai kasvoitko uskovaisperheessä?
- En. Mutta tykkään lukea, tyttö sanoo lyhyesti.

He tuijottavat hetken toisiaan, tyttö joka kantaa uutta elämää ja yksisilmäinen mies, joka on ollut mukana hävittämässä vanhaa, alusta asti.

Silloin aikanaan kun hän havahtui siihen mitä oli saanut aikaiseksi ja mitä ei enää voinut pysäyttää, hän oli yrittänyt sokaista itsensä. Oikean silmän oli pelastanut sairastunut kollega. Mies oli ponnistanut voimansa ja hyökännyt, lukinnut Ohikulkijan veriset kädet omiinsa.

- Perkele, katsot tämän loppuun asti. Minä kuolen tähän mutta sinä et tapa itseäsi etkä edes revi silmiä päästäsi. Sinä katsot tämän loppuun asti ja pelastat minkä voit. Olkoon se sinun palkkiosi!Tai rangaistuksesi, miten vaan.

Kollega oli kähissyt naurua, silmät kuumeesta kiiltäen. Miehen pulssi oli tykyttänyt kiitoravia Ohikulkijan kättä vasten ja tämä oli tiennyt että kollegan aika oli melkein loppu. Sydän ei kestäisi enää kauaa. Eikä sitten kestänytkään.

Mutta tätä Ohikulkija tutkii vain mielessään. Hän katsoo tyttöä ja kohauttaa olkapäätään.

Eikä Karla kysy enempää. Hän tuntee ytimiään myöten olevansa tiedon kynnyksellä muttei halua astua siitä ovesta. On tämä päivä ja Markus ja salaisuus joka hänen pitää kertoa ihan pian. Se saa riittää.

Ja iltapäivällä kun he Markuksen kanssa heräävät, Ohikulkija on poissa.